Valokuvia ja fotogrammeja - yhteisnäyttely
Elokuussa yhteisnäyttelymme Henna Lundeniuksen kanssa siirtyi Somerolle tuttuun Parvigalleriaan. Henna vaihtoi linnut upeisiin metsäkuviin ja ripustus vaati minultakin muutamia uusia printtejä.
Valokuvia ja forogrammeja - yhteisnäyttely
Kesä-heinäkuun esittelimme Hennan kanssa kuviamme Sommarö:n Bistro/Cafessa. Paikka on viehättävä ja siellä käyntiin oli mukava yhdistää patikointia tai lintutorniin kiipeilyä. Bistrossa on myös erinomainen kokki, joten siitä tuli uusi lounaspaikkamme.
Hennan kuvissa oli käytetty monivalotusta ja kameran harkittua liikuttelua aiheena arktisen pohjoisen linnut. Minun kuvani olivat fotogrammeja, olin tehnyt muutamia uusia kuvia.
‘H. kävi täällä’ esillä Kauniaisissa
Kauniaisten kaupungin Galleriassa on esillä valokuvateokseni - ‘H’ kävi täällä. Siinä olen käyttänyt yhdessä kuvieni kanssa puolisoni elävän mallin piirrustuksia.
Valokuvia ja veistoksia Somerolla
Someron Parvigalleriassa on esillä valokuvateokseni - ‘H’ kävi täällä. Siinä olen käyttänyt yhdessä kuvieni kanssa puolisoni elävän mallin piirrustuksia.
Ryhmänäyttely ‘Läsnä!’ Kaapelilla
Neljä valokuvaajaa kokosi Galleria Westiin näyttelyn, jonka teemoissa heijastuu poikkeuksellisen ajan aiheuttama kääntyminen kohti luontoa, lähiympäristöä ja omaa itseä.